perjantai 15. helmikuuta 2013

LAST SHOPPING

Esittelen teille nyt viimeisimpiä vaate- ja asusteostoksiani. Yritän nykyään olla parhaani mukaan melko maltillinen ostaja ja hankkia vain sellaisia vaatteita ja asusteita, joita todella tarvitsen ja käytän. Viimeiseksi olen ostanut Tory Burchin ballerinat,  H&M:n bikermallisen nahkatakin, Michael Korsin silkkikauluspaidan sekä erilaisia koruja. Nahkatakin ja kauluspaidan ostin erityisesti kevää ja kesää ajatellen, koska tänä keväänä ja kesänä on jälleen hyvä aika panostaa klassikoihin. Kevään ja kesän muodista ajattelin tehdä teille tarkemman postauksen myöhemmin.


Olen kauan etsinyt sopivaa bikermallista nahkatakkia. Ostin lopulta takin H&M:n nettikaupasta. Takki oli todella edullinen, sopivan lyhyt ja hyvin istuva. Halusin nimenomaan klassisen lyhyen nahkatakin ilman sen kummempia  "krumeluureja". Samanlaisen takin voit löytää TÄÄLTÄ. Takkeja löytyy sekä mustana, ruskeanharmaana ja vaalean roosana. H&M:n sivuilta löytyy myös muita kivoja nahkatakkiehdokkaita. 

 
Michael Korsin klassinen silkkikauluspaita, 100 % silkkiä. Ostin paidan The Outnet-nettikaupasta (theoutnet.com), josta se on valitettavasti loppuunmyyty. The Outnetistä löytyy kuitenkin tälläkin hetkellä muitakin ihania silkkikauluspaitoja, kuten tämä Alexander Wangin paita -55% hintaan.

Olen haaveillut jo kauan Tory Burchin nahkaisista ballerioista ja vihdoin ostin ne Korsin kauluspaidan tavoin theoutnetistä. Kyseisiä ballerinoja ei valitettavasti löydy enää kyseisestä verkkokaupasta vaan niitä on saatavilla esimerkiksi Shopbopissa.

Rakastan varsinkin erilaisia rannekoruja ja niitä on tullutkin viime aikoina ostettua runsaasti. Keskellä kuvaa oleva niittirannekoru ja värikkäistä "timanteista" tehty käsikoru on ostettu Asosilta. Takana oleva pyramidimallinen käsikoru ja edessä kuvaa oleva kaulakoru puolestaan h&m:ltä (täältä ja täältä).

Mitä pidätte viimeisistä hankinnoistani? Mitä te olette puolestaan viime aikoina ostaneet?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti