torstai 21. helmikuuta 2013

KEVÄÄN JA KESÄN MUODIN PARHAIMMISTO

Kuten aikaisemmassa postauksessa lupasin, teen blogissani katsauksen tämän kevään ja kesän muotiin. Oheisen katsauksen olen tehtyt yksinkertaisesti niin, että olen poiminut sesongin trendeistä minua itseäni eniten miellyttävät piirteet ja vaatekappaleet, jotka on myös helppo siirtää osaksi omaa pukeutumista. Tällainen lista siitä sitten lopulta muodostui:

Raidat & Mustavalkoisuus & Graafisuus

Kevät muodissa parhaiten näkyvä piirre on ehdottomasti raidat. Raidat ovat tänä keväänä ja kesänä varsinkin mustavalkoisia pysty- tai vaakaraitoja, mutta oikeastaan mukaan mahtuu raitojen koko joukko: on sailor-raitoja, marianneraitoja, ohuita- ja paksuja sekä "psykedeelisiä" raitoja. Seepraraitoja näkyy lähes jokaisen muotitalon mallistossa, voimakkaimmin kuitenkin erityisesti Balmainin, Marc Jacobsin ja Dolce & Cabbanan luomuksissa.

Dolce & Cabbana, Balmain ja Marc Jacobs. Kuvalähde Voguen nettisivut.

Vaatekauppoja kierrellessä on selvää, että raidat ja mustavalkoisuus on tosiaan tämän kevään juttu. Omalla ostoslistallani on ainakin raitahousut, raitajakku sekä raidallinen kauluspaitaOlen nähnyt, että ainakain Vero Modassa on myynnissä kivat raitahousut sekä raidallinen kauluspaita. Myös Zarassa on tällä hetkellä myynnissä kivannäköinen raitakauluspaita.
  
Graafisuus näkyy kevään muodissa raitojen lisäksi myös erilaisten ruutujen, kuten mustavalkoisten shakki- ja skottiruutujen muodossa.

Marc Jacobs, Balmain ja Louis Vuitton. Kuvalähde Voguen nettisivut.

 

Kauluspaita ja kynähame 


Tämä kevät on kaiken kaikkiaan klassikoiden juhlaa. Muodissa on jälleen tutut klassiset vaatekappaleet, näkyvimmin kauluspaita ja kynähame. Klassisista klassisin kauluspaita saattaa aluksi kuulostaa tylsältä avaintuotteelta, mutta tänä keväänä ja kesänä se voi hyvin muuntua esimerkiksi mekoksi tai tunikaksi. Varsinkin ylisuuret kauluspaitamekot ovat tänä keväänä ja kesänä kovassa huudossa. Ylisuurten paitojen tai takkien kaveriksi voi hyvin pukea tämän kevään yhden avaintuotteen: kynähameen. 

Christopher Kane. Kuvalähde Style.com.

Liivit 
 
Myös erimalliset liivit ovat tämän kevään ja kesän must-juttu. Liivi voi olla tänä sesonkina ylisuurta, urheilullista tai räätälöityä mallia. Muodissa on erityisesti ylisuuret, laatikkomaiset liivit, jonka voi hyvin pukea esimerkiksi kynähameen kanssa.

Reed Krakoff, Alexander Wang, Tracy Reese, Proenza Schouler. Kuvalähde
Style.com.
Denim 

Yksi tämän kevään juttu on ehdottomasti denim. Raitojen ja klassisten vaatekappaleiden tavoin se on helppo ottaa osaksi omaa pukeutumista. Kevään must-hankinta on varsinkin edestä napitettava farkkupaita, joka on helppo muunnella erinäköiseksi erilaisilla asusteilla. Jos ette ole vielä hankkineet farkkupaitaa, niin sellaisia voi löytää ainakin H&M:stä. Rohkeimmat pukeutuvat farkkuun päästä varpaisiin. 

Miu Miu kevät 2013. Kuvalähde Harper's Bazaar.
 

Kokovalkoinen

Tänä keväänä ja kesänä muotia seuraava pukeutuu kokonaan valkoiseen väriin. Herkkää ja romanttista valkoista löytyy niin mekoista, paidoista, housuista, kengistä kuin asusteistakin. Kokovalkoiseen pukeutuessa kannattaa yhdistellä eri tekstuureja ja valkoisen eri sävyjä. 


Bottega Veneta. Kuvalähde: Harper's Bazaar.

Paljetit 

Paljetit jatkavat voittokulkuaan vielä tänä keväänä. Kovassa huudossa on varsinkin kullanväriset paljetit, joita voi löytää sekä isoina pintoina että koristeina esimerkiksi neuleissa, liiveissä, hameissa ja erilaisissa asusteissa. Jos ette ole vielä hankkineet paljettihametta, kannatta se ostaa viimeistään tänä keväänä. 

Fendi, Saint Laurent ja Ralph Lauren. Kuvalähde Voguen nettisivut.


Summa summarum: kevään ja kesän muoti on hyvin klassista ja helposti yhdisteltävää. Muodissa olevia vaatekappaleita löytyy varmasti osittain jokaisen vaatekaapista, eikä kevään ja kesän muoti vaadi välttämättä siis suurta taloudellista satsausta. Jo muutamalla peruhankinnalla, kuten kynähame, kauluspaita, raitahousut tai -jakku ja liivi, pääsee jo hyvin pitkälle. Sesongin muodin juju ja rohkeus piilee lopulta ennen kaikkea siinä, kuinka eri vaatteita ja asusteita yhdistelee.

Mitä piditte kevään ja kesän muotikatsauksestani? Jäikö joukosta puuttumaan teidän mielestä olennaisia trendejä? 

2 kommenttia:

  1. Hyvä yhteenveto ja ihania kuvia - karhukoplan mustavalkoinen vankiasu on jälleen muotia =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi! Tänä keväänä ja kesänä on tosiaan salittua kulkea karkukoplan väreissä :)

      Poista